Huomioni Saksasta viiden kuukauden täällä olon jälkeen

Aika täällä käy vähiin. Vietän enää kolme kokonaista viikkoa Heidelbergissa ennen kuin on suunnattava takaisin Suomeen. Odotan jo Suomeen paluuta. Kyllä on jo aika palata takaisin. 🙂

Ajattelin kertoa nyt muutamia huomioita Saksasta, mitä olen tehnyt tässä noin viiden kuukauden aikana:

  • Saksalaiset pitävät koirat vapaina 

He todellakin pitävät koirat vapaina lenkkeillessään. Koskaan koirista ei ole täällä ollut minulle kuitenkaan harmia, sillä koirat ovat ihailtavan hyväkäytöksisiä ja tottelevaisia omistajaansa kohtaan.

  • Kampaajalla käydessä saa maksaa erikseen kaikesta aina hiusten pesusta hiusten kuivaamiseen

No okei, en ole ihan varma päteekö sama kaikissa Saksan kampaamoissa, mutta siellä (Mod’s Hair) jossa itse kävin käytäntö oli tällainen! Ja juu asiakkaiden oli todellakin kuivattava itse hiuksensa, elleivät olleet siitä erikseen maksaneet.

  • Visa Electron tai Mastercard käy maksuvälineenä joissain paikoissa, mutta ei kaikkialla

Esimerkiksi tietyissä päivittäistavarakaupoissa ei Visa Electron eikä Mastercard käy maksuvälineenä. Oikeastaan se käy yllättävän harvassa päivittäistavarakaupassa. Rewe kuuluu niiden kauppojen joukkoon, joissa ostoksensa voi maksaa Visa Electronilla, mutta esimerkiksi Lidlissä tai Kauflandissa ostoksien teko sillä ei onnistu. Vaateliikkeistä Visa Electron käy ainakin H&M:ssä maksuvälineenä.

  • Raha-automaatit ovat erilaisia ja huomaamattomampia täällä kuin Suomessa

Suomessa automaatit on niin helppo löytää oranssin tai keltaisen värityksen ansioista. Täällä sen sijaan niiden löytäminen on hankalampaa. Rautatieasemalta saattaa kuitenkin löytyä automaatti. Lisäksi niitä löytyy pankkien yhteyksistä, mutta en ole varma, onko niissä jokin ylimääräinen maksu, sillä olen käyttänyt ainoastaan ”yksittäisiä” automaatteja, jotka olen löytänyt. Pääasiassa käytän kouluni lähellä olevaa automaattia, sillä se on minulle kaikkein kätevin paikka käydä nostamassa rahaa. Nostoista tietysti tulee pieni veloitus. Minulta nostojen yhteydessä on veloitettu aluksi 0,70 €, ja nyt myöhemmin 0,75 €.

  • Poliiseilla on hassut hatut

Poliiseilla todellakin on hassut hatut. Ne ovat sellaiset korkean malliset ja ylisuuren kokoiset.

  • Ihmiset tervehtivät ja sanovat näkemiin herkemmin kuin Suomessa

Minua on tervehtinyt pari kertaa lenkkeillessäni täysin minulle tuntematon ihminen. Olen myös huomannut, että salilla useasti ihmiset sanovat toisilleen näkemiin lähtiessään pukuhuoneesta, vaikka sitä ennen eivät olisi sanaakaan vaihtaneet muiden kanssa. Samaan olen törmännyt myös hississä asunnossani.

  • Täällä ( Heidelberg) on lämpimämpää kuin Suomessa

No, tuo lieneekin jo selvä asia.

  • Kaupoissa ei ole pitkiä linjastoja kassojen luona, joten ostokset on pakattava sitä mukaa, kun kassatäti niitä laskuttaa

Aina niitä ei kerkeäkään pakkaamaan, jolloin ladon ostokset suoraan takaisin kärryyn ja pakkaan ne maksun jälkeen myöhemmin sivummassa.

  • Junalla kulkeminen on kallista

Junalla kulkeminen on täällä kallista aivan kuten Suomessakin. Myös lakkoilut ovat ilmeisesti tavallisia Saksassa, mutta onneksi ne eivät ole vielä suuresti osuneet minun kohdalleni.

  • Täällä on paljon lihavia ihmisiä

Olen nähnyt Heidelbergissa paljon lihavia ihmisiä. Oletteko kanssani samaa mieltä? Tyypillistä täällä on myös, että naisilla on paljon ylimääräistä rasvaa kerääntyneenä takapuolen ja reisien kohdalle. Lieko tähän syynä houkuttelevat herkut kaduilla, leivän suosio sekä suuret ja rasvaiset ruoka-annokset ravintoloissa?

  • Ravintolassa syöminen on edullisempaa joissain paikoissa

Täällä syöminen ravintolassa on edullisempaa, mutta myös niitä hintavampia paikkoja löytyy. Kovin paljon en ole täällä Saksassa syönyt ulkona, mutta tähän mennessä olen maksanut syömisistäni ja juomisistani keskimäärin 15 euroa per ravintola.

  • Alkoholi on edullisempaa

Tämäkin lienee jo selvä juttu. Sekä ruokakaupassa että baarissa tai ravintolassa saa nauttia Suomea alhaisemmista alkoholin hinnoista.

  • Vaatteiden hinnoissa ei ole suuria eroja

Niin kuin joku muukin oli blogissaan todennut: ei täällä kannata ostaa suuria määriä vaatteita. Samoja vaatteita lähes samaan hintaan saa kotimaasta.

  • Luonto on kaunis ja vihreä

Ihailen erityisesti vihreitä kukkuloita, jotka Heidelbergia ympäröivät. Samanlaista kumpuilevaa luontoa näkee kyllä muissakin Heidelbergin lähikaupungeissa.

  • Kaupat ovat kiinni sunnuntaina

Vaikka kaupat ovatkin kiinni sunnuntaina, saattaa Heidelbergin vanhassa kaupungissa olla auki joitakin ravintoloita ja kahviloita. Ehkä pari vaateliikettäkin on auki.

  • Pyöräilijät käyttävät herkästi kelloa

En voinut olla huomaamatta tätä piirrettä suuressa osaa pyöräilijöitä täällä. He rimputtavat kelloa, vaikka heillä olisi tilaa ajella pyörällä. Liekö rimputus sitten vain varoitus tai merkki siitä, että täältä tullaan.

  • Englannin kielen taito on heikko varsinkin vanhemmilla ihmisillä

Ihmiset puhuisivat niin mielellään saksaksi täällä.

  • Saksalainen konduktööri varmistaa junalipun oikeellisuuden

Konduktööri haluaa nähdä maksuvälineen, jolla lippu on maksettu. Ensimmäisellä kerralla tämä minua hämmensi ja pelästyin jo, että laskutetaanko minut kahteen kertaan, sillä konduktööri heilutti Mastercardiani omassa kortinlukijassaan.

  • Ihmiset välttävät katsekontaktia ja ovat hiljaa julkisissa kulkuneuvoissa

Tämä yllätti ehkä minua hieman, mutta toisaalta ihan hyvä juttu, sillä eihän Suomessakaan juuri puhuta tai katsella muihin julkisissa kulkuneuvoissa – ainakaan tavallisesti.

  • Lintuja on paljon joen lähettyvillä

Täällä näkee sellaisia ruman näköisiä lintuja paljon, mutta myös hanhia sekä joutsenia on loputtomiin. Ikkunani vieressä on muuten myös lennellyt jokin todella suurikokoinen lintu! Se muistuttaa huomattavan paljon pelikaania ja on aika pelottavan suurikokoinen.

  • Kaupoissa myydään ainoastaan jättikokoisia tyynyjä ja tyynyliinoja

Nämä tyynyt ovat myös todella epämukavia ja littania.

  • Lakanat ovat myös erilaisia

Täältä löytyy lakanoita, joissa on lakanan päissä sisälle ommellut kuminauhat. Aika kätevä keksintö. Miksei Suomesta löydy tällaisia vai enkö ole vain törmännyt niihin? Tämä kuminauhasysteemi nimittäin estää lakanan liikkumisen sängyssä. Ei tarvitse siis olla aamuisin korjailemassa lakanaa aina uudelleen ja uudelleen!

  • Ruokakaupasta ei löydy yhtä laajaa tai hyvää leikkelevalikoimaa

Leikkeleet ovat yleensä joko 100 gramman tai 200 gramman pakkauksissa ja valikoima on mielestäni kovin suppea.

  • Kaupasta ei myöskään löydy kilon juustopakkauksia

Juustoa saa valmiiksi siivutettuina valmiissa paketeissa.

  • Täällä on tyypillistä löytää 500 gramman jauhelihapakkauksia

Suomessa ei tietääkseni myydä jauhelihaa 500 gramman pakkauksissa.

giraffe-614141_640

Siinä siis muutamia huomioita, vaikka varmasti niitä löytyy vielä lisääkin ja ehkäpä jonkin unohdinkin mainita!

Mainokset