Lahja kiinalaistytöltä

Viime kurssillani tiimissäni oli eräs mukava kiinalaistyttö, joka kertoi käyneensä Helsingissä kaverinsa kanssa. Hän on ensimmäinen vaihtari täällä, jonka tiedän käyneen Suomessa. Muuten suuri osa on käynyt tunnetuissa suurkaupungeissa ja suosituissa matkakohteissa. Moni on kertonut käyneensä esimerkiksi Amsterdamissa ja Barcelonassa, mutta harvempi on tehnyt matkaansa pohjoismaihin. Kovin suurena yllätyksenä minulle ei kiinalaistytön vierailu Suomeen tullut, sillä tiedän, että moni kiinalainen tekee vierailuja Suomeen.

Kiinalaistyttö aloitti täällä opiskelun lokakuussa ja hänen viimeinen kurssinsa oli Sales, josta hän olikin innoissaan. Hän myös totesi, että ei ole oikeastaan kiinnostunut kurssista tai siitä, minkä arvosanan hän kurssista saa, kunhan hän saa sen vain nopeasti ohi. Ainakin minulla oli oletuksena, että kiinalaiset ottavat koulunkäynnin hyvin tosissaan, mutta ainakin hän suhtautui melko rennosti kurssiin. Toisaalta hän kyllä teki työnsä ja harjoitteli sekä esitystä että opettajan kysymyksiin vastaamista varten useamman tunnin kirjastossa ennen varsinaista ”tenttiä”.

Jonkin verran ehdin tutustua kiinalaistyttöön ja hän kyseli myös joitakin asioita Suomesta (en vain muista enää mitä). Sitä moni täällä kyselee, että onko Suomessa kylmä tai toteaa, että Suomessa on varmaan todella kylmä verrattuna Saksaan, mihin olen todennut välillä, että joo onhan siellä kylmä ja välillä taas että ei siellä nyt niin kovin paljon kylmempi ole. Olen myös sanonut, että mitä pohjoisemmassa Suomea olet, sitä kylmempi on. Hieman hankala on vastailla tuohon sääkysymykseen välillä, koska Suomessa sää on ollut välillä poikkeuksellisenkin lämmintä, mutta toisaalta sitten taas on ollut kylmempiäkin päiviä.

Kiinalaistyttö kertoi tehneensä Helsinkiin kaverinsa kanssa ainoastaan lyhyen vierailun. Ymmärtääkseni hän oli kiertänyt myös muissa pohjoismaissa kaverinsa kanssa. Koulunkäynnistä kiinalainen kertoi, että he tekevät kotimaassaan useamman tunnin päiviä, joten täällä hän on saanut lomailla, ottaa rennommin ja nauttia vaihdostaan. Innoissaan hän oli joka tapauksessa paluustaan Kiinaan.

Tästä nyt tuli pidempikin juttu, mitä oli tarkoitus. Toisaalta miksipä kirjoittaisin vain itsestäni tänne…. Alunperin kuitenkin halusin tehdä tämän postauksen, koska sain kiinalaistytöltä pari pientä lahjaa. Hän teki pari päivää sitten matkan Istanbuliin, josta hän oli ostanut pienen kupin. Sen hän sitten antoi minulle lahjaksi. Tämän lisäksi sain häneltä kiinalaisen kirjanmerkin. Todella kiva ele ja ehkäpä alan käyttämään kirjanmerkkiä ja kuppiin saan laitettua vaikkapa karkkeja.

Kiinalaistyttö lähti keskiviikkona kohti kotimaataan. Täällä moni vaihtari tulee ja lähtee eri aikoihin. Esimerkiksi eräs espanjalainenkin kertoi lähtevänsä maaliskuussa. Hän oli tullut tänne lokakuussa samoin kuin kiinalaistyttö.

1526212_10205122224808385_3795764804414386490_n 10999014_10205122224648381_4220934532794814117_n11021124_10205122222088317_4392263601041450005_n10292518_10205122218008215_3794933865128736268_n 10982113_10205122218248221_2440030334310727606_n

Mainokset

Ikäväksikö kutsuisi

Aika täällä on kulunut todella nopeasti… Olen ollut nyt täällä lähes kaksi kuukautta. Tuona aikana ei ole ollut juurikaan ikävä Suomeen. Olen viihtynyt täällä hyvin ja koululla kansainvälisen toimiston henkilökunta on hyvin ystävällistä. Viime päivinä kuitenkin on ollut hieman haikea olo ja ikävä läheisiä. Oikeastaan tuntui, etten oikein täysillä nauttinut Lontoon matkasta tai sitä edellisestä matkasta Cologneen (kerron siitä myöhemmin), koska mieli on ollut hieman maassa viime päivinä. Tiedän, että minua ikävöidään, ja se on pistänyt mieltä hieman matalaksi. Se on saanut itsenikin pikku hiljaa ikävöimään.

Kaipaan kasvokkaista juttelua omalla kielellä. Englanniksi puhuminen on alkanut kyllästyttää. On myös välillä turhauttavaa, kun haluan sanoa jotakin, mutta sitten en löydä oikeita sanoja englanniksi. Näissä tilanteissa toivoisi vastakkaisen henkilön ymmärtävän suomea, jotta voisi asian selittää hänelle suomeksi. Toisaalta sanavarastoni kaipaisi ehkä hieman laajennusta, mutta olen hieman laiska parantamaan kielitaitoani.

Ei minulla täällä mitään hätää ole ollut. Joskus vain ajattelee, että tämä asia olisi niin helppo sanoa suomeksi, mutta kun ei voi niin sitten joutuu käyttämään elekieltä tai ilmaisemaan asian kiertoteitse käyttäen yksinkertaisia sanoja. Olen siis aina lopulta saanut itseni kuitenkin ymmärretyksi. Kaikilla saksalaisilla ei myöskään ole kovin vahva englannin kielen taito, mikä on tuottanut vaikeuksia parissa normaalissa arkipäivän tilanteessa. Esimerkiksi kaupassa olen kysynyt myyjältä tai joltakin asiakkaalta jostakin tuotteesta, mutta heille tuote ei vain aiennut heti. Joissakin tilanteissa siis aikaa menee hieman kauemmin, kun joutuu selittämään asiaansa muutamaan kertaan, jotta toinen ymmärtää sen.

Vaikka minulla nyt hieman onkin ikävä Suomeen, se ei suuresti haittaa oloani täällä. Kaikki on sujunut tähän asti hyvin ja olen innoissani tulevista matkoistani uusiin maihin. Olen myös innoissani siitä, että poikaystäväni tulee tänne parin viikon päästä. Luulen, että se helpottaa aika lailla ikävääni ja antaa erilaista puhtia nauttia ajastani täällä. Mielessäni on myös käynyt, pitäisikö vierailla Suomessa vaihtoni aikana, mutta mitään en ole vielä päättänyt. Ryanairilla pääsisi lentäen melko edullisesti Suomeen, joten toisaalta vierailu kotimaassa ei olisi mahdoton ajatus.

apple-570965_640

Olen iloinen siitä, että kaikki on hyvin lähimmäisillä Suomessa, vaikka ikäviäkin asioita sattuu. Joskus myös kuulee surullisia uutisia, mitkä pistävät mielen matalaksi joko toisen puolesta tai omakohtaisesti, mutta ne ovat kai osa elämää…

Rutkasti terveisiä kaikille ja halaukset lähimmäisille. 

Suuri Lontoo

Lontoo on todella iso kaupunki, jossa on paljon nähtävää, mutta se on myös todella kallis kaupunki. En kuitenkaan kadu sitä, että tein matkan Lontooseen. Monet upeat nähtävyydet ovat keskustan alueella melko lähekkäin toisiaan. Kun katselin niitä ensimmäistä kertaa en voinut kuin ihailla. Kyllä ne ovat näkemisen arvoisia, vaikka itse kaupunki on makuuni aivan liian suuri.

Frankfurt Hahnin kentällä oltiin hyvin tarkkoja turvatarkastuksessa. Passiakin pyydettiin näyttämään kentällä useaan kertaan, mikä oli todella kummallista… Palattuamme näytimme passia nimittäin tasan yhden tai kaksi kertaa Lontoon Stanstedin kentällä. Onneksi suomalaisilta ei vaadita visaa Lontooseen, joten säästyin sentään joltain osin lakisäädös- yms. hässäköiltä.

Kerroin tosiaan, että kentällä saimme odottaa todella kauan. Se johtui pääosin siitä, että bussimme Heidelbergista Frankfurtiin oli niin aikasin kentällä, mikä vuoksi kentällä odottelua tuli noin kolme tuntia. Aluksi ajattelinkin, että olisin ottanut mukaani kirjan, mitä olisi voinut lukea, mutta sitten päätin jättää sen kuitenkin asunnolle, koska mukanani oli ainoastaan reppu, johon halusin jättää tilaa mahdollisille ostoksille. No, ihan hyvin se kirja sinne olisi mahtunut, sillä loppujen lopuksi ostoksia en juuri paljon tehnyt. Ostin pari matkamuistoa Lontoosta sekä pari muuta pientä juttua, joista kerron ehkä tämän postauksen aikana.

10991253_10205101463889375_6721397897526491285_n

Lento Lontooseen oli todella nopea, mikä ehkä jossain määrin kompensoi kentällä odotteluun kulunutta aikaa. Lontoon kentällä jouduimme jälleen odottelemaan noin tunnin verran bussia, joka kuljetti meidät Old Streetille. Bussiyhtiö, jota käytimme oli Easybus. Edestakainen matka tällä maksoi 11,60 £.

1505113_10205112933736114_7440587607913912137_n

Ennen bussin kyytiin hyppäämistä ostimme Stanstedin lentokentältä Oyster Cardit, sillä moni Lontoossa vieraileva tuntuu käyttävän niitä. Sillä maksaminen Lontoon julkisissa liikennevälineissä tulee myös edullisemmaksi kuin yksittäisten juna-, bussi- tai metrolippujen ostaminen. Kortti ja siihen ladattu kreditti maksoivat noin 20 £. Tämä ei riittänyt viikonlopun ajaksi. Lisäsin siihen 5 puntaa lisää sunnuntaina (tulimme siis Lontooseen perjantai-iltana).

11006382_10205112934016121_202747564806154378_n10306227_10205101466529441_5998868251037891422_n10369971_10205101469489515_6895651785150800571_n11021157_10205101523810873_7863484382204120720_n

Suosittelen käymään katsomassa Lontoossa ainakin vartijan vaihtoa, Buckinghamin palatsia ja Tower Bridgea. Big Ben tai London Eye eivät mielestäni ole kummoisia nähtävyyksiä. Toisaalta illalla nekin näyttävät aika mahtavilta. En tiedä kannattaako kaupunkia tutkia kävellen… Toki jos on hyvä suunnistamaan ja tietää mihin pitää mennä, se voi toki olla toimiva ratkaisu. Tietenkin oppaan turvin nähtävyyksien katsominen sujuu vaivatta. Mekin teimme oppaan kanssa juurikin kävelyn tuonne Buckinghamin palatsille, näimme vartijan vaihdon sekä monia muita hienoja nähtävyyksiä.

11011015_10205101582452339_6115240618364427073_n 11011742_10205101533651119_2079902729208378481_n 11021061_10205101542011328_7212782996869392955_n OLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERA     OLYMPUS DIGITAL CAMERA  OLYMPUS DIGITAL CAMERA  OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERA

Jack the Ripper -kiertue ei myöskään ole mielestäni hullumpi. Teimme myös sen sekä jokiristeilyn pitkin River Thamesia. Nämä sisältyivät bussikiertueeseen, jonka ostimme etukäteen netistä. Bussilla pääsimme kulkemaan siis 48 h ja katsomaan kyydissä nähtävyyksiä. Loppujen lopuksi emme bussia kovin paljon käyttäneet, joten ehkä tuli maksettua hieman ylimääräistä siltä osin.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Jokiristeily oli todella lyhyt, mutta pidin siitä. Toisaalta samat nähtävyydet näkee myös maan tasalta. Lähes ainoa ero on siis että pääsee katsomaan joen varrella olevia nähtävyyksiä joesta käsin sekä kulkemaan siltojen ali.

1779032_10205101598212733_391673853135369975_n1503310_10205101591812573_5280932015816188492_n  10393691_10205107409558013_17890420075524289_n10451800_10205102095505165_1475855640619023044_n  10996561_10205101583732371_4548779381859061025_n11006405_10205102099625268_1472382074261705710_n   11006393_10205101606452939_5704326604271446983_n11009848_10205101613413113_5816546145985623274_n

Jack the Ripper -kiertue oli ihan mielenkiintoinen. Opas kertoi taustoja kuuluisasta usean kymmenen vuoden takaisesta murhaajasta, joka murhasi prostituoituja naisia Lontoossa. Opas kertoi taustoja viidestä prostituoidusta, jotka hän murhasi käyttäen samankaltaisia murhaustekniikoita sekä vei meidän läpi näiden murhauspaikkojen. Ihan mielenkiintoinen kiertue, mutta ilmeisesti tämä on mahdollista tehdä myös ilmaisena eri oppaan ja järjestön kautta.

OLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERA     OLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERA

Kiertue kulki sellaisen kauppakeskittymän kuin Old Spital Fields Market ohi, jota kävimme vilkaisemassa kiertueen päätyttyä, mutta epäonneksemme myyjät olivat sulkemassa kojujaan. Harmi, sillä kojut näyttivät todella houkuttelevilta.

11015099_10205102100545291_152240985569856464_n10993479_10205107413878121_4681945710083421765_n

Sunnuntaina, viimeisenä kokonaisena päivänämme Lontoossa, meille kävi samankaltainen juttu, kun Oxford Streetilta lähdimme kiirehtien kohti Harrods-kauppakeskusta. Jälleen kauppakeskus sulki ovensa liian pian, joten ehdimme kiertää keskusta ainoastaan noin puoli tuntia. Nappasin sieltä kiireessä kuitenkin mukaani pari Harrodsin suklaapakettia sekä meikkipussin. Borough-market oli myös yksi juttu, minkä halusimme kiertää sunnuntaina, mutta epäonneksemme sekin oli kiinni. Kannattaa siis ottaa selvää aukioloajoista ennen kuin suunnittelee mitään.

11006413_10205107444718892_1644969429816220163_n11016096_10205107444238880_5700299993408390939_n11021200_10205115963691861_5907754766366942276_n

Aikaisemmin sunnuntaina kävimme kuuluisan Abbey Roadin luona, jossa on kuvattu Beatles-yhtyeen samannimisen albumin kansikuva. Tänne menimme parin muun amerikkalaisen tytön kanssa, jotka olivat myös vierailulla Lontoossa. He olivat matkakumppanini kavereita, jotka tapasimme sunnuntaina. Tein siis matkan Lontooseen erään Texasilaisen vaihto-oppilaan kanssa. Näimmehän me edellisenä päivänä myös hänen luokkalaistaan, joka myös teki matkan Lontooseen. Hän sen sijaan oli Lontoossa pääasiassa erään artistin vuoksi. Toinen juttu, mitä teimme aiemmin sunnuntaina, oli kuuluisan Harry Potter Platformin katsastaminen. Sehän löytyi sopivasti läheisimmältä asemaltamme, joka oli Kings Crossin asema.

1610882_10205107417038200_860714897538893782_n10676216_10205107418998249_9015996797212725766_n  10994427_10205107420198279_3721366545001084424_n 10989218_10205107422198329_3015659689636673527_n

Ennen lähtöämme takaisin Lontoon Stanstedin lentokentälle kävimme kiertämässä St. Pancras Internationalin asemaa. Asemalla oli joitakin kivoja kauppoja, mikä oli hyvä juttu, sillä sunnuntaina ei juuri ehtinyt kunnolla shoppailla. Yhdet villakangaskäsineet tosin löysin sattumalta sunnuntaina etsiessämme ruokapaikkaa. Ruuista puheen ollen on hankala miettiä, mitä syö tai ostaa kaupasta, koska hotellilla ei esimerkiksi ollut jääkaappia. Muun muassa tästä syystä söin aamusta ainoastaan leipää ilman mitään muuta ja banaanin. Kahvi oli ehdoton juttu, mikä piti saada, joka aamu. Sen ostinkin aseman lähettyviltä aamuisin. Hintaa kahvilla oli noin 2 £.

19284_10205112937336204_8426465071135582646_n   10557404_10205112936656187_572270929463923110_n1017553_10205112935496158_5221765617816960614_n11008418_10205112942656337_3300246886714307986_n10997905_10205112936936194_4033294176968429101_n10517505_10205112934256127_5163811254793801171_n1383433_10205112937776215_1743488490804884496_n10423970_10205112941056297_4816205872104208935_n10411220_10205107406517937_2043414982917850150_n10991249_10205102098665244_3490025939050958607_n

Täytyy sanoa, että olen iloinen, että olen taas Heidelbergissa. Lontoossa tuli nähtyä sen verran paljon, että tuskin olen tekemässä matkaa sinne uudestaan lähiaikoina. Suosittelen kuitenkin vierailemaan Lontoossa, mutta yhdessä päivässä ei kaikkea ehdi millään näkemään.

Luppoaikaa kentällä

Kirjoittelin perjantaina lentokentällä hieman matkastani Lontooseen, joka on siis ensimmäinen matkani täältä Saksasta rajojen ulkopuolelle uuteen maahan. Odotuksia minulla ei juuri matkasta ollut. Tässä kirjoitukseni kentällä odotellessa lähtevää lentoa Frankfurtista Lontooseen:

Teen ensimmäisen Saksan rajojen ulkopuolisen matkani Lontooseen. Matkajärjestelyt tein jo tammikuun puolella. Lennot varasin Ryanairin kautta ja bussikuljetukset hoidin etukäteen niin kentälle kuin kentältä pois.

Ryanair ei tee lentoja Frankfurtin Am Mainin kentälle, vaan lähin kenttä, johon se tekee lentoja on Hahnin kenttä. Hahnin kenttä ei sekään ole kovin kaukana; matka sinne kesti bussilla noin kaksi tuntia.

Teen matkaa Lontooseen erään toisen vaihtarin kanssa. Hän on kotoisin Texasista ja halusi myös tehdä matkan Lontooseen, joten suunnittelimme sitten yhdessä lennot, kuljetukset ja majoituksen Lontooseen.

Nyt istun lentokentällä ja ajattelin kirjoittaa tästä matkasta, sillä aikaa on niin rutkasti. Olemme odotelleet täällä kentällä jo noin kaksi tuntia. Menimme jokunen aika sitten turvatarkastuksen läpi. Nyt odotamme pääsyä koneeseen.

Lento lähtee klo 15.45, mutta koneeseen pääsemme noin puolen tunnin kuluttua. Tämä päivä menee käytännössä matkustamiseen, mikä on aika turhauttavaa. Varmasti jatkossa tulee suunniteltua paremmin matkustusajankohdat, jos vain mahdollista. 

Ryanairilla päädyimme lentämään, koska liput olivat melko edulliset. Toisaalta lentäminen Suomesta Lontooseen Ryanairilla ei mielestäni ole myöskään kovin kallista – tai ainakaan ero lipun hinnassa ei ole kovin suuri verrattuna Frankfurt – Lontoo välisiin lentoihin.

Olemme perillä Lontoossa 16.20, joten itse lento ei kestä kauaa. Toisaalta on huomioitava, että Lontoo on tunnin jäljessä Saksan ajasta. 

Odotan innoissani saapumista Lontooseen. Kunhan olemme päässeet hotellille, lähdemme tutkimaan kaupunkia. Vietämme Lontoossa kolme yötä, joten aikaa pitäisi olla riittämiin tutkia kaupunkia. Ajatuksena on käydä shoppailemassa ja katsomassa nähtävyyksiä eräänlaisella bussi-kiertueella.

Matka on ohi maanantai-iltaan mennessä. Uskon, että Lontoossa on paljon nähtävää, mutta mitään suuria odotuksia minulla ei ole. Kirjoittelen matkasta lisää palattuani…

18420_10205102103145356_6779239663443355849_n
Lontoon nähtävyydet ovat todella upeita pimeän tultua…

Asiaa talonmiehestä ja jääkaapin vaihdosta…

Niin… Kerroin aiemmin, että sain tänne uuden normaalin jääkaapin, sillä aikaisempi kaapin sisällä asetettu jääkaappi oli rikki. No, sehän vietiin minulta sitten pois tuossa noin pari viikkoa sitten… Ei se siis sinänsä haitannut, sillä jääkaappi piti ajoittain kauhean kuuloista surinaa. Sen sijaan olisi ollut kiva, jos minua oltaisi informoitu asiasta jollakin tavalla, eikä vain koputtelemalla oveen aamusta… Avasin tietysti oven kiltisti ja sitä ennen sanoin ehkä vahingossa ”pieni hetki” suomeksi, kunnes tajusin että olen Saksassa ja eihän he ymmärrä suomea, joten sanoin perään ”one moment”.

Avasin siis oven, ja sieltä sitten tuli talon isännöitsijä tai joku vastaava ja yritti jotain selittää saksaksi. En tietenkään ymmärtänyt sanaakaan ja yritin sanoa hyvin yksinkertaisesti englanniksi hänelle jotakin. Ei siinä siis mitään isoa ongelmaa ollut. Ihmettelin vain, kuinka heikko englannin kielen taito miehellä oli… No, ymmärsin lopulta, että hän halusi katsoa rikkinäistä jääkaappia, joka tosin aikaisemmin oli jo todettu rikkinäiseksi. Hän sitten sitä katseli minuutin ajan ja totesi ”kaput”. Tämän jälkeen hän sitten vain lähti ja jätti minut hämillään huoneeseeni.

No, muutamien päivien päästä, hän tuli uudestaan aamusta koputtelemaan huoneeseeni jälleen mitään etukäteen ilmoittamatta. Tällä kertaa hänen mukanaan oli hänen kaverinsa. Avasin tietysti jälleen heille oven, kunhan olin noussut sängystä ja vaihtanut hieman vaatetta. No, sieltä he sitten tulivat uuden jääkaapin kanssa huoneeseeni ja alkoivat ensiksi purkamaan vanhaa jääkaappia kaapin sisältä, jonka jälkeen asensivat uuden sinne. Taaskaan he eivät juuri mitään puhuneet. Hoitivat vain homman ja lähtivät menemään.

No, ajattelin, että ei tässä mikään kiire ole, että antaa ruokien jne. olla vielä toisessa jääkaapissa, mutta isännöitsijä olikin todella nopea, sillä hän tuli saman päivän aikana hakemaan minulle aikaisemmin tuotua korvaavaa jääkaappia pois. No, siinä sitten purin sen ruuista häntä varten ja pahoittelin, etten ollut tyhjentänyt sitä valmiiksi. No, tyhjensin sen, jonka jälkeen isännöitsijä vei sen kärryillä pois taaskaan juuri mitään sanomatta.

Plussat uudessa jääkaapissa ovat: se ei pidä ääntä ja se ei vie huoneesta ylimääräistä tilaa. Korvaava jääkaappi oli sen sijaan isompi sekä se sisälsi pakastimen, joita olen jäänyt hieman kaipaamaan. Tuohon kun ei nyt saa juuri paljon tavaraa mahtumaan ja pakasteetkin olen nyt joutunut siirtämään pakastimeen, joka oikeasti on tarkoitettu asukkaille.

No, tällainen juttu tämä. En ole onneksi joutunut vähään aikaan kuulemaan koputteluja oveni takaa.

spinster-156097_640
nimimerkillä ilmoittaisitteko ensi kerralla tulostanne…

Seuraava kurssi: Marketing

notebook-428293_640

Viime viikon maanantaina alkoi siis seuraava kurssini, joka on markkinointia (Marketing). Lukujärjestys hieman vaihtelee, mutta esimerkiksi tällä viikolla minulla on tunnit maanantaina, keskiviikkona ja torstaina. Viime viikolla tunnit olivat ainoastaan maanantaina ja torstaina. Ajankohta on nyt hieman parempi kuin Sales-kurssilla; nyt tunnit alkavat hieman aikaisemmin. Se on hyvä, koska Sales-kurssin iltatunnit olivat hieman hankalat. Tuntui, että ei kerennyt tekemään juuri mitään ennen tunteja ja jos jotain halusi tehdä, sai sitten kytätä kelloa koko ajan, jotta ei vaan myöhästyisi tunnilta.

Kurssin sisältö…

Marketing-kurssini koostuu matematiikan osiosta ja varsinaisesta markkinoinnin osuudesta. Tätä meille ei informoitu, että kurssi sisältää matematiikkaa, joten kurssin alettua, moni oli hämillään, kun aloimmekin tekemään matematiikan tehtäviä. Ihmettelin myös, eikö meillä olekaan samaa opettajaa kuin Sales-kurssilla, mutta lopulta kävikin ilmi, että matematiikan ja varsinaisen markkinoinnin opettajat ovat eri.

Opettajat ja opintopisteet…

Matematiikan opettaja on kotoisin Kreikasta ja hän on naispuolinen. Matematiikan osuudesta saamme 2 opintopistettä ja markkinoinnin osuudesta 4 opintopistettä. Markkinoinnissahan minulla on siis sama amerikkalainen miesopettaja kuin Sales-kurssilla.

Vaihtoehdot…

Koska emme tienneet, että kurssiin sisältyy myös erillinen matematiikan osuus, meille kerrottiin myöhemmin, että voimme käydä ainoastaan markkinoinnin tunneilla. Ajattelin kuitenkin, että ei matematiikka haittaa ja ensimmäisen tunnin tehtävät eivät olleet niin pahoja, joten toistaiseksi käyn myös matematiikan tunneilla.

Muut opiskelijat…

Kurssillani ei ole paljon samoja opiskelijoita kuin Sales-kurssilla. Oikeastaan kurssilla on ainoastaan pari tuttua kasvoa Sales-kurssilta. Sen lisäksi pari amerikkalaista, jotka tunnen ovat tällä kurssilla. Kurssilla on myös huomattavasti enemmän saksalaisia kuin Sales-kurssilla, mikä ei toisaalta haittaa. Haluaisinkin tutustua täällä myös saksalaisiin.

Tunnit…

Matematiikan tunnit olivat viime viikolla ennen varsinaisen markkinoinnin tunteja kestäen noin 1,5 h. Tämän jälkeen oli tunnin luonastauko, jolloin kerkesi käymään asunnolla juuri ja juuri syömässa ja juomassa kahvit ennen alkavia markkinoinnin tunteja. Markkinoinnin tunnit olivat samalla lailla 3 x 45 minuutin pätkissä kuin Sales-kurssilla.

Tunnelmat…

Vähän jännittää toi matematiikka, koska opettaja käy tehtäviä niin nopeasti läpi tunnilla, mikä tarkoittaa sitä, että pitäisi opiskella ja paneutua omalla ajalla enemmän aiheeseen. Sen sijaan markkinoinnin tunneista en niin stressaa, koska kaava on aika sama kuin Sales-kurssilla. Markkinoinnin kurssilla tehdään myös tiimeissä pienimuotoinen projekti, joka tällä kurssilla on markkinointisuunnitelma valmiiksi annetulle tuotteella. Meidän täytyy siis käyttää tietokonetta apuna tiedonetsinnässä muun muassa tuotteesta, yrityksestä, kilpailijoista ja kohderyhmästä.

Kerron kurssista myöhemmin lisää. 🙂

Esittelyssä Altstadt

Ajattelimpa tehdä pienen postauksen Heidelbergin Altstadtista eli vanhasta kaupungista, jonne pääsee kulkemaan kätevästi Bismarckplatzin kohdalta.  Aikaisemmin tein postauksen Heidelbergin Vanhasta linnasta (Schloss), mutta sen sijaan kuuluisa Hauptstraße jäi esittelemättä. Hauptstraße on Saksan pisin ostoskatu (1,6 km) ja se vie kulkijan vanhaan kaupunkiin (Lempiäinen 2013).

Aikansa saa helposti kulutettua katua pitkin kävelemällä, sillä sitä reunustaa useat houkuttelevat liikkeet, ravintolat ja kahvilat. Kadun varrelta löytyi ainakin minulle paljon uusia liikkeitä, joita en ole ennen nähnyt. Kadun varrella tekee todellakin mielellään ostoksia, vaikka hieman olen koittanut hillitä itseäni, etten ostelisi hirveästi tavaraa tai vaatetta.

1509932_10204942236868799_6562247845472106960_n 10941419_10204942235948776_4538568459488650426_n10801760_10205004196817759_4487234242020332549_n10955582_10205004196417749_2213131894058177146_n1514236_10205004198257795_872824167053098128_n10407444_10205004203377923_8444249366001006840_n10384061_10204942235188757_568982392217432395_n    10689448_10205004201777883_1790053680374893010_n10690235_10205004200737857_1092860278478381586_n10492455_10205004202337897_9166143941583634404_n10922516_10205004201417874_858392103544041277_n10978507_10205004203817934_1544541807563913633_n        10959299_10205004197497776_1921046793861978181_n10978662_10205004197897786_3710653829095935361_nvanilla coffee latte10981162_10205004203577928_1745182068477249726_n10989506_10205004202977913_4970800575384573387_n

Vaikka vanhassa kaupungissa on oma tunnelmansa ja ihania liikkeitä, ravintoloita, kahviloita ja rakennuksia, löytyy sieltä tunnettuja ketjuliikkeitä, kuten H&M, Vero Moda ja New Yorker. Minulle tuli yllätyksenä, että New Yorker on amerikkalaisille täysin uusi liike. On vain jotenkin sellainen oletus, että tottakai Amerikasta löytyy kaikki mahdollinen.

Kun Hauptstraßea pitkin jatkaa tarpeeksi kauan eteenpäin, vastaan tulee vanhan kaupungin torin laidalla sijaitsevan suuren Heiliggeistkirche-kirkon torni ja pian ylhäällä kukkuloilla sijaitsevan Heidelbergin linnan rauniot (Lempiäinen 2013).

10430824_10205004200937862_2962635552488992940_n 10980737_10205004198697806_8867571191201305180_n 10923388_10205004199457825_1388558241702714626_n 1505630_10205004200537852_3147166781796388673_n11107_10205004199977838_8841837317027588987_n  1517489_10205004199057815_4727539259818319729_n10978663_10205004199257820_122824190846254870_n10968339_10205004198457800_4352967965001619296_n

Vanhaan kaupunkiin menee mielellään uudestaan. En malta muun muassa odottaa, että pääsen maistelemaan kaikenlaisia herkkuja.

Päiväretki aurinkoiseen Stuttgartiin

Stuttgart on kiva kaupunki, johon voisi tehdä vierailun uudestaankin. Pidin kaupungista enemmän kuin Frankfurtista, joka sekin toisaalta omalla tavallaan on näkemisen arvoinen kaupunki.

Stuttgartiin tein viikonloppuna päiväretken erään toisen vaihtarin kanssa. Stuttgartia sanotaan maailman autoteollisuuden syntysijaksi, ja siellä sijaitseekin Porchen ja Mercedes-Benzin päämajat. Myös Porchen ja Mercedes-Benzin museot löytyvät Stuttgartista. (Krenn 2015.) Näitä emme kuitenkaan käyneet katsastamassa, sillä aika ei riittänyt.

Matka taittui Stuttgartiin bussilla Heidelbergin päärautatieaseman luota noin kahdessa tunnissa. Edestakainen matka oli yhteensä 16 € eli yhdensuuntainen matka maksoi 8 €, mikä ei ollut mielestäni paha hinta lainkaan. Junalla kun tuosta samasta matkasta olisi saanut maksaa noin kolminkertaisen hinnan.

Sää oli kaunis ja aurinkoinen, mutta kylmä, kun olimme Stuttgartissa. Bussi jätti meidät hieman kauemmaksi keskustasta Zuffenhausenin kohdalle, joten otimme pysäkin viereiseltä rautatieasemalta päiväliput (noin 6 €) ja jatkoimme siitä matkaa kohti keskustaa, johon kesti päästä noin 10 minuuttia (arvelisin).

10957899_10204998160186847_1156642049608785663_n
Tämä erikoinen veistos koristi Zuffenhausenia
10408492_10204998160826863_7223003642696145176_n
Kyseisen veistoksen taiteilija, josta ei netistä juuri tietoa löydy
10982416_10204998164426953_4019241476782919662_n
Pankit ovat jättiläismäisiä

10406685_10204998163146921_6839520522278211533_n10982468_10204998163826938_4426670810100518866_n10406685_10204998164106945_3177820275403926129_n

Nähtävyyksistä kiersimme Schlossplatzin, Feuerseeplatzin, Neues Schlossin ja Bahnhofsturmin, joka on siis Stuttgartin rautatieaseman torni, jonne pääsee ilmaiseksi kapuamaan ylös katsomaan maisemia. Täytyy kuitenkin sanoa, että maisemat olivat aika mitäänsanomattomat Frankfurtin Main Towerin maisemien jälkeen. Tietysti torni on paljon matalammalla, mutta myös sen lisäksi tornia ympäröi verkko, joka teki maisemien katsomisen aika epämiellyttäväksi. En siis suosittele menemään sinne. Toisaalta, et menetä hirveästi, koska se on ilmainen ja sinne pääsee aika helposti kulkemaan, mutta suosittelen enemmin kiertämään kaupunkia maan tasolta. Toki ylhäällä oli kirjattu joitakin oleellisimpia maamerkkejä samoin kuin Frankfurtin Main Towerissa, mikäli haluaa ne hahmottaa tornista.

8970_10204998124025943_3659974323767403040_n604089_10204998164946966_4995706114488398095_n1233983_10204998120305850_5032151829302158454_n   10457545_10204998123865939_1498431790488061852_n  10858621_10204998165426978_5887601488113231868_n10961665_10152755213983790_931442989_n1509078_10204998167027018_5569294526423068467_n1557677_10204998167307025_9019807098462170504_n    10965176_10152755212213790_763191918_n 10965343_10152755211273790_52466462_n

Eläintarha (Wilhelma Zoo) oli yksi juttu, mihin olisi kiinnostanut mennä, mutta epäonneksi se oli sulkeutunut juuri puoli tuntia ennen, mitä ei nettisivuilla oltu informoitu (ainakaan minun silmiini ei ollut osunut). Ihan turha reissu eläintarhan luoksen kulkeminen ei kuitenkaan ollut, sillä huomasin pysäkin vastakkaisella puolella mäen päällä ihan kiinnostavan näköisen rakennuksen, joten lähdimme kapuamaan mäkeä ylös ja katsomaan aluetta tarkemmin, kun kerta sinne asti olimme tulleet. Eläintarha ei sinänsä ole kaukana päärautatieasemasta, ehkä noin 10 minuutin matkan päässä, mutta kulkeminen julkisilla edestakaisin on välillä hieman rasittavaa ja aikaa vievää.

983850_10204998119305825_6244740284110464712_n10966626_10152755211188790_122091614_n 1506725_10204998095505230_6687068472701966316_n1661552_10204998094345201_4426768962725646241_n10481881_10204998093825188_5276372539805366447_n10951360_10204998095105220_5292163925773125439_n10956031_10204998119625833_241201282019988553_n

Löysimme siis ihan kivannäköistä aluetta mäen päältä, jonkinlaisen puutarhan sekä puiston. Puistossa oli hanhia ja joutsenia. Olin aika ihastuksissani joutsenista, joita tietysti halusin mennä katsomaan lähempää. Ne olivat todella kesyjä, mutta en edes yrittänyt koskea niihin. Niin ihastuksissani en sentään ollut. Pidän joutsenia kuitenkin todella kauniina lintuina, joten olen iloinen, että pääsin vihdoin näkemään niitä lähettyviltä.

10922827_10204998093545181_1335395393337710094_n 10386745_10204998080984867_8823479243535478864_n10805687_10204998086305000_7788608214409354323_n  10968463_10204998086785012_5314556924295981996_n

Stuttgart ihastutti koska sieltä löytyi niin rauhallisempia ja vihreitä alueita kuin shoppailukatujakin. Näistä yleisin on Koenigstrasse, jonka varrelta löytyy useita kauppoja. Pidin myös Stuttgartin nähtävyyksistä. Osa niistä jäi tietenkin näkemättä, mutta päiväretken aikana onkin aika mahdotonta nähdä kaikkea, ellei sitten ole suunnitellut kaikkea huolellisesti ja ajatellut käyttävänsä ajan tarkasti kuhunkin nähtävyyteen.

10460360_10204998081264874_4462546331055830192_n1743565_10204998082624908_91576886508565598_n 10420762_10204998083824938_5442468492472411886_n  10989196_10204995899610334_414713589952463322_n    10959345_10204998087305025_5804828848083593816_n10544783_10204998084584957_2128287586466212764_n10544782_10204998341951391_4184501791096432411_n10956044_10204998082904915_4411619660709285104_n

Yksi hassu asia tapahtui Stuttgartissa. Tätä ei olisi tapahtunut, ellei matkakumppanini akku olisi loppunut. Käytimme hänen puhelintaan nähtävyyksien ja yhteyksien paikantamiseen, joten akun lataaminen oli aika oleellinen juttu. Latauspisteiden löytyminen ei tosin ollut helppoa. Lopulta sitten löysimme onneksi Starbucksin kahvilasta latauspisteen. Latauspiste oli pöydän alapuolella ja pöydän ääressä istui nainen matkalaukkunsa kanssa. Kysyimme sitten häneltä, pääseekö hänen pöytäänsä lataamaan puhelinta. Lopulta kävi ilmi, että nainen oli suomalainen, mikä ei olisi käynyt ilmi, ellei häneltä olisi kysynyt mistä päin hän on kotoisin. Puhuin sitten hänen kanssaan jotakin suomeksi, mikä tuntui hassulta, sillä en ole puhunut täällä suomea kenenkään kanssa kasvotusten. Hän oli siis ensimmäinen suomalainen, johon törmäsin. Minulla sattui myös olemaan pari muutakin yhteensattumaa hänen kanssaan, mikä oli aika jännä juttu.

Ensimmäinen tentti

Viime viikko alkoi loppupuolella jännittää aika lailla, sillä perjantaina oli minun ensimmäinen niin sanottu tentti. Päivää ennen tenttiä luin tuntiaineistoa läpi ensimmäistä kertaa ja perjantaina aamupäivästä sain sen luettua loppuun. Olo oli siis hieman hermostunut. Motivaatio kouluun on uinunut jossain ja vasta tenttiä edeltävänä päivänä sain puhtia lukea aineistoa läpi sekä kirjoittaa asioita muistiin opettajan viimeisellä tunnilla kertomista kysymyksistä, joita hän aikoo tentissä kysyä.

Sanoin tenttiä niin sanotuksi tentiksi, koska se ei ole tyypillinen kirjallinen tentti. Tämän kurssin tentti koostui sen sijaan tiimin yhteisestä presentaatiosta sekä raportista. Näiden lisäksi tenttiin sisältyi opettajan suulliset kysymykset, joita hän esitti jokaiselle vuorollaan.

Aiemmin mainitsin, että teimme kurssilla eräänlaista projektia, jossa suunnittelimme olemassa olevalle tuotteelle markkinointistrategiaa. Kurssinihan oli aiheeltaan siis myyntiä (Sales). Tiimini koostui siis kahdesta espanjalaisesta tytöistä, ranskalaisesta tytöstä, saksalaisesta pojasta (joka tosin on kotoisin Turkista) ja kiinalaisesta tytöstä. Lisäksi tiimiiimme tuli kurssin keskivaiheilla yksi turkkilainen tyttö, koska hän halusi vaihtaa tiimiä. Tiimimme oli jo alunperin iso, joten monia tämä ei ilahduttanut. Meitä oli siis yhteensä seitsemän.

Ajatuksia ja lisää tietoa projektista

Minusta tuntuu, että kurssi meni todella nopeasti. Hieman ylitin tiimin asettamia deadlineja, koska se motivaatio vain on ollut kadoksissa tänne tultaessa. Tapasimme myös pari kertaa koulun ulkopuolella tiimin kanssa, jolloin katsoimme ja pohdimme yhdessä muun muassa työnjakoa.

Kurssi kesti siis viisi viikkoa ja jakautuminen tiimeihin oli aika lailla kurssin alkuvaiheessa. Suurimman osan työstä tiimissämme teki eräs espanjalainen tyttö. Toisaalta työn olisi varmaan voinut tehdä kuka vain, mutta en ainakaan itse pannut vastaan. Minulla oli aika mukavat ja helpot osuudet tiimissä, mikä ei haitannut ollenkaan. Tuotteelle oli muun muassa tehtävä markkinointitutkimus, esitteet sekä myyntipuhe. Periaatteessa jokainen tiimin jäsen teki ainoastaan oman osuutensa. Minä tein esittelyn yrityksestä ja tuotteesta sekä sen ominaisuuksista, hyödyistä ja tarpeista (Features into benefits and needs) sekä analyysin kilpailijoista.

Tälla lailla kun työt oli pilkottu pieniin osiin, raportti saatiin kokoon aika nopeasti. Viimeisenä vaiheena oli Powerpoint-esitys tuotteesta raportin pohjalta. Jokainen työsti omat slidensa, jonka jälkeen niitä käytiin läpi. Raporttia en rehellisesti sanottuna ole lukenut kokonaisuudessaan läpi. Tarkoitus kyllä oli, mutta aika ei vain riittänyt. Ennen presentaatiota olin siis lukenut aineiston sekä harjoitellut presentaatiota varten, mutta sen sijaan raporttia en.

Presentaatio

Ennen presentaatiota järjestimme tapaamisen harjoittelua varten, sillä presentaatioon varattu aika per henkilöä kohden oli ainoastaan noin 4 min. Jouduimme siis miettimään tarkkaan, mitä sanomme. Minä jouduin esimerkiksi puhumaan todella nopeasti, jotta kerkesin sanomaan tärkeimmät asiat omalta osaltani.

Harjoittelu kannatti, sillä perjantaina esitys meni meiltä oikein hyvin. Sen sijaan opettajan esittämät kysymykset olivat osittain hankalia, koska en ollut painanut asioita mieleeni ajoissa. Perjantain tentistä jäi kokonaisuudessaan kuitenkin hyvät fiilikset. Oikeastaan todella hyvät fiilikset, sillä olin todella hermostunut ennen tenttiä, niin esityksestä kuin opettajan esittämistä kysymyksistä. Opettajalta tuli lopuksi kuitenkin meille kokonaisuudessaan ihan hyvää palautetta, joten uskallan ainakin sanoa läpäisseeni kurssin.

doh-153403_640

Tuesday Cultural Club

Meille pidetään joka tiistai täällä Tuesday Cultural Club, jonka ideana on siis tutustua muihin vaihtareihin ja mahdollisesti suunnitella yhteisiä matkoja. Tämä kyseinen Club-ilta järjestetään koululla. Sitä pitävät koulun kansainvälisessä toimistossa työskentelevät henkilöt ja se kestää noin 1,5 h. Mielestäni ihan kiva juttu varsinkin uusille vaihtareille.

Kuukauden aikana tuolla clubilla ovat olleet pääasiassa kanssani samaan aikaan aloittaneet amerikkalaiset lukuunottamatta paria viimeisintä kertaa, jolloin mukana oli Paraguaysta tulleita opiskelijoita ja paria muuta kertaa, jolloin paikalla on ollut muutamia intialaisia.

Esitys Suomesta

Ensimmäisenä orientaatiopäivänä kv-toimiston väki kertoi haluavansa kuulla meiltä esitykset omista maistamme ja koulustamme. Nämä esitykset pidettäisiin Tuesday Cultural Club -iltana.

Minun esitykseni Suomesta on jo ohi. Paikalla tuolloin oli kuulemassa amerikkalaisia ja Paraguaylaisia sekä ehkä pari intialaista. Kerroin joitakin ihan perusjuttuja, mitkä ovat tyypillisiä Suomelle, mutta hieman erilaisia kuitenkin verrattuna muihin maihin, kuten pohjoisen revontulista, suomalaisesta kesän vietosta ja sen pituudesta sekä tietysti siitä että Suomen pinta-ala koostuu pääosin metsistä sekä tuhansista järvistä, eikä ihmisiä maan kokoon nähden ole kuin noin 5,5 miljoonaa.

finland-198488_640finland-203974_640  finland-229119_640field-175959_640

Kerroin, että Suomessa juodaan kahvia ja käytetään alkoholia todella paljon sekä siitä että suomalaisilla on maailmanmestaruuksia todella erikoisista lajeista, kuten kännykänheitosta. Suomalaisille tutut ruuat myös mainitsin, kuten karjalanpiirakan, mämmin sekä tamperelaisen mustamakkaran. Mainitsimpa myös, että Suomessa on hyvä koulutusjärjestelmä, joka on saanut arvostusta Suomen ulkopuoleltakin. Toisaalta kerroin myös, että Suomi on kallis maa asua.

valentines-day-624440_640 wine-600134_640

Oli pakko mainita, missä urheilulajeissa suomalaiset ovat hyviä sekä lisätä kivoja ja kauniita kuvia Suomesta, suomalaisista brändeistä sekä tunnetuista urheilijoista. Mainitsin myös erään suomalaisen bändin nimeltään Sunrise Avenue ja lisäsin että se tekee Saksassa enemmän keikkoja kuin Suomessa, koska halusin nähdä erään saksalaisen reaktion siihen. 😉

squirrel-103232_640 finnish-233484_640

Kerroin myös, ettei Suomessa ole viittä senttiä pienempiä kolikoita maksuvälineenä, toisin kuin Saksassa. Monikaan ei tunnu tietävän, että Suomessa maksuvaluutta on myös euro tai sitä, että suomalaiset puhuvat suomea tai sitä, että suomen kieli on täysin erilainen kuin ruotsin tai norjan kieli. Tuli nyt vaan mieleen, kun kerta Suomesta puhutaan…..

Kerroin siis aika lailla yleistettyjä perusjuttuja Suomesta, joita jonkin verran netistä kävin myös kurkkailemassa. En tiedä, millainen mielikuva Suomesta kuulijoille jäi. Olisi varmaan pitänyt kysyä, mutta olin aika hermostunut, joten se unohtui sitten kokonaan. Oikeastaan oli ihan kiva kertoa asioita Suomesta, koska tiesin, ettei juuri kukaan tiedä mitään Suomesta. Toisaalta sitä en tiedä, kuinka kiinnostuneita muut olivat loppujen lopuksi kuulemaan. 😀

mouse-156611_640

Ensi Tuesday Culture Club -kerta onkin ihan mielenkiintoinen, sillä paikalle tulee uusia vaihtareita muun muassa Koreasta sekä rakkaasta kotimaani naapurimaasta Ruotsista.